Vuonna 1982 F1-maailmanmestaruutta juhlinut Keke Rosberg sai nyt juhlia perheen toista mestaruutta, kun hänen poikansa Nico Rosberg ajoi sunnuntaina ensimmäiseen mestaruuteensa. Keke Rosbergilla oli selvä kanta siihen, miksi mestaruus kääntyi lopulta Nicolle, eikä Lewis Hamiltonille.

– Lewis on siellä, täällä ja joka paikassa. Toinen (Nico Rosberg) taas keskittyy vain ja ainoastaan yhteen asiaan, isä-Rosberg kertoi James Allen on F1 -sivuston mukaan.

Hamilton tunnetaan kovana juhlijana, joka saattaa kisojen välissä käydä Barbadoksella juhlimassa. Kisoissa brittikuski on silti ollut aina vahvoilla. Tällä kaudella Hamilton kärsi teknisistä häiriöistä enempi kuin että hänen ajamisensa olisi ollut huonoa.

Keke Rosbergin mukaan Hamiltonin epäonni oli tällä kertaa Nicon onni.

– Mielestäni Lewis oli onnekas kahtena vuonna, joten miksei hän (Nico) saisi olla onnekas yhtenä? Jos haluaa voittaa mestaruuden formula ykkösissä, ei huonoon onneen ole varaa, Keke sanoi ESPN:n mukaan.