Bernie Ecclestone nimesi kaikkien aikojen lempikuljettajansa
Kuva: Getty Images
F1:n pitkäaikainen johtaja Bernie Ecclestone on jättämässä formuloiden kuninkuusluokan uusien omistajien tieltä (lue uutinen). Ecclestone nimesi espanjalaislehdelle oman suosikkikuljettajansa.
Ecclestone kertoi, että hänen kolme suosikkiaan ovat Michael Schumacher, Alain Prost ja Ayrton Senna.
– Vaikea sanoa, mutta jos yksi pitäisi valita yli muiden, se olisi Prost, Senna kertoi Marcalle.
– Hän oli parempi kuin Schumacher tai Senna. Michael sai paljon apua talliltaan ja tallikaveriltaan, ja jossain määrin samanlaista tukea sai myös Senna. Mutta Prost ei koskaan saanut sellaista etua. Hänellä oli aina kilpailijoita myös omassa tallissaan, Ecclestone jatkoi.
Lisäksi Ecclestone nosti yhdeksi lempikuljettajikseen Jochen Rindtin, joka voitti maailmanmestaruuden vuonna 1970. Rindt kuoli Italian GP:n harjoituksissa, eikä ollut mukana kauden neljässä viimeisessä osakilpailussa. Silti Rindtin pisteet alkukaudelta riittivät mestaruuteen. Saksalainen on F1:n ainoa kuljettaja, joka on voittanut mestaruuden kuolemansa jälkeen. Ecclestone toimi Rindtin managerina.
– Olimme todella läheisiä ystävinä ja kollegoina. Hän on ehdottomasti yksi suosikeistani, mutta ei kaikkien aikojen paras, Ecclestone sanoi.
Lähde: autoweek.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys