Lewis Hamiltonille lähteminen viimeisestä lähtöruudusta ei ole outo juttu. Hän on lähtenyt takaa urallaan kolmesti aiemminkin – ja ollut silti joka kerta pisteillä!

2012 Espanjan GP:ssä McLarenilla ajanut Hamilton tykitti paalulle, mutta hänen autossaan ei ollut tarpeeksi polttoainetta varikolle paluuseen, joten hänet pudotettiin lähtöruutuun 24 eli viimeiseksi.

Kilpailun voitti yllättäen Williamsilla ajanut Pastor Maldonado, Hamilton nousi vähä vähältä ylöspäin ja oli lopulta kahdeksas. MM-pisteissä hän jäi tuolloin neljänneksi Sebastian Vettelin, Fernando Alonson ja Kimi Räikkösen taakse.

Unkarissa 2014 Hamilton joutui starttaamaan varikolta. Aika-ajossa hänen autonsa syttyi tuleen ennen kuin hän sai kierrosaikaa ajettua. Turva-auto piipahti radalla pariinkiin kertaan ja Hamilton hyödynsi tämän optimaalisesti. Hän nousi huikeasti viimeiseltä sijalta kolmanneksi. Kauden päätteeksi Hamilton juhli uransa toista maailmanmestaruutta.

Tämän kauden Kiinan osakilpailussa Hamilton joutui viimeiseen ruutuun, kun ei saanut lainkaan aikaa aika-ajossa. Kilpailussa hän nousi jo viitospaikalle, mutta joutui lopussa taipumaan Kimi Räikköselle ja Daniel Ricciardolle, kun renkaat loppuivat. Tuloksena oli silti hieno seitsemäs sija viimeisestä ruudusta.