Joko Sebastian Vettelin hermo on menossa: ”Kärsivällisyys sotii lajin periaatteita vastaan”
Kuva: Getty Images
Ferrarilla ei ole tältä kaudelta vielä yhtään GP-voittoa. Sebastian Vettel sanoo, ettei kärsivällisyys kuulu kilpa-autoilijan hyveisiin, mutta muistuttaa samalla, että isot uudistukset ottavat aikansa.
Mediassa on puhuttu paljon Ferrarin kriisistä ja tänään kerrottiin teknisen johtajan James Allisonin lähdöstä. Viime viikonloppuna tallipäällikkö Maurizio Arrivabene yritti vakuutella, että Vettelin kärsivällisyys riittää kyllä vaikeuksienkin keskellä.
– Yleisellä tasolla kärsivällisyys ei kuulu F1-kuljettajan sanavarastoon, koska se sotii tavallaan lajin kaikkia perusperiaatteita vastaan, Vettel sanoo espanjalaiselle Marcalle.
– Mutta on asioita, jotka ottavat enemmän aikaa kuin toiset. Kun tulin Ferrarille, en kuvitellut hetkeäkään, että kaikki tapahtuisi sormia napsauttamalla. Tämä tiimi rakentaa itseään koko ajan kohti menestystä ja se vie aikaa.
Vettel ajaa viikonloppuna ensi kertaa kotikisansa Saksan GP:n Ferrarin autolla. Hän toivoo, että se olisi iso boosti faneille – ajoihan toinen saksalainen F1-legenda Michael Schumacher Hockenheimissa monta kertaa Ferrarilla.
– Olisi hienoa, jos se näkyisi myös katsojaluvuissa. Minulle on jotakin todella erityistä ajaa kotikilpailu juuri Ferrarilla. Saa nähdä onko yleisö samaa mieltä ja katsomossa nähdään enemmän punaista kuin hopeista väriä, Vettel viittaa Mercedekseen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus