Stoffel Vandoorne: ”Superformulat vaativampia kuin F1”
Kuva: Getty Images
Belgialainen Stoffel Vandoorne sanoo, että hänen mielestään Japanin Superformula on kuljettajalle fyysisesti raskaampi kuin formula ykkönen.
Vandoorne on palannut varsinaiselle työpaikalleen Japanin Superformula-sarjaan yhden F1-tuuruaksen jälkeen. Hän ajoi McLarenia Fernando Alonson tilalla Bahrainissa. Hän on täällä kasvamassa korkoa mahdollista vakituista pestiä varten ensi kaudella.
Superformuloiden kauden avauskilpailu ajetaan Suzukassa viikonloppuna. Vandoorne kertoo, että hänen piipahduksensa F1:ssä on huomattu.
– Olen saanut täällä aika paljon enemmän fanien ja median huomiota nyt. On ihan kiva tunne, kun kaikki tuntuvat olevan iloisia siitä, että olen mukana, Vandoorne sanoi belgialaiselle Radio Sporzalle.
– Tämän sarjan taso on kova. Pienikin virhe maksaa tosi paljon. Itse yritän vielä totutella autoon. Aerodynamiikkaa on ihan eri tavalla kuin F1-autoissa, ja juuri siksi tämä on mielestäni jopa fyysisesti vaativampaa.
Vandoornella ei ole kaudelle mitään numeerista tavoitetta.
– Uskon että minulla on mahdollisuus olla isossa roolissa ilman mitään tarkkaa tavoitetta täällä. Kuten aina, yritän vain saada itsestäni kaiken irti, mitä otettavissa on.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen