Haas haluaa etuoikeuksia uusille F1-tiimeille: ”Taitaa olla toiveajattelua”
Haasin tallipäällikkö Günther Steiner haluaisi uusille F1-tiimeille muita enemmän testipäiviä, että ne pystyisivät sopeutumaan nopeammin MM-sarjaan.
– Uutena tiiminä olisi tärkeää, jos voisi ajaa pari ylimääräistä testipäivää. Autot tulisivat tutummaksi, samoin työtavat tiimin sisällä. Näin voitaisiin välttää monia alkukauden virheitä tulokastalleilta – ja niillä voi olla joskus isojakin seurannaisvaikutuksia myös muille talleille, Steiner sanoo F1i.comille.
– Mutta tämä taitaa olla pelkkää toiveajattelua. Jos olisin tiennyt heti kauden alussa kaiken sen, mitä nyt tiedän, olisimme voineet välttää ongelman Kiinassa. Kyse ei ole minkään uuden kehittämisestä, ainoastaan siitä, että tiimi toimii paremmin yhteen ja kaikki tuntevat automme nyt paremmin.
– Kisaviikonloppujen aikana on todella vähän aikaa kokeilla edes mitään pieniä juttuja auton kanssa. Testipäivät auttaisivat todella paljon, Steiner sanoo.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Max Verstappenille historiallinen paalu Imolassa – Valtteri Bottaksen uskomaton putki sai jatkoa
- Valtteri Bottaksen talli vaihtumassa: Suomalainen nähty neuvottelevan kilpailijatallin kanssa Imolan varikolla
- Onko Red Bullin hallinta F1-sarjassa ohi? Imolan harjoitukset täysin penkin alle: Toinen kuskeista seinään
- Imolan viimeisissä harjoituksissa iso kolari – Fernando Alonson viikonlopulle karmaiseva alku
- F1-pomolta suora varoitus kuskilleen – onko tässä Valtteri Bottaksen viimeinen mahdollisuus F1-jatkoon: ”Neuvottelemme muiden kuskien kanssa”
- Valtteri Bottaksen vaihtoehdot vähenevät – Williams julkisti kuljettajansa monivuotisen jatkopahvin
- Kilpailukiellot lähestyvät – F1-kuskit lyttäsivät rangaistuspistejärjestelmän
- Sauberilta vihdoin hyviä uutisia Valtteri Bottakselle
- Portugalin MM-ralli ranskalaiskonkarin juhlaa – Kalle Rovanperälle jättipettymys
- Sébastien Ogier lauantain ykkönen – ranskalaismestari balsamoimassa Toyotan haavoja