Kausiennakossa Mercedes: Miksi ylivoimasta pitäisi rangaista? ”Ei tämä ole mitään ennenkokematonta”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen ylivoimasta on jaksettu jauhaa jo kohta kolme vuotta. Tallin ylivoima on ollut musertavaa. Kahden viime kauden aikana Mercedeksen ohi on lipsahtanut vain kuusi GP-voittoa. Muille ei ole jätetty edes mahdollisuuksia.
Mutta miksi Mercedeksen ylivoima on mitenkään pois tallilta? Eiväthän he pärjää mistään epäreilusta syystä. He ovat vain tehneet jotain huomattavasti paljon paremmin kuin yksikään toinen kilpailija. Muut ovat täysin vapaita kopioimaan perässä ja parantamaan niitä ominaisuuksia, joiden avulla hopeanuolet dominoivat. Raha on toki loistava argumentti tätä vastaan, mutta kärkitalleista Ferrarin ja Red Bullin luulisi saavan aikaan paljon enemmän nykyisillä budjeteillaan.
F1-sarjan historiassa ollaan nähty dynastia jos toinenkin. Kaikki hehkuttavat nyt kautta 1988, mutta tosiasiassa kärkitaistelun osalta tuo vuosi oli vieläkin pahempaa yhden tallin dominointia. Ayrton Senna ja Alain Prost voittivat yhtä vaille kaikki osakilpailut, ja ilman Sennan holtittomuutta Monzassa he olisivatkin voittaneet kaikki. Red Bull ja Ferrari ovat pystyneet antamaan viime vuosina Mercedekselle edes joskus vastusta, mutta vuonna 1988 muut olivat täysiä vastaantulijoita.
Ferrari teki saman 2000-luvulla pariinkin otteeseen. Entäpä Red Bull vielä muutama vuosi sitten? Myös Lotus- ja Williams-tallit haluavat varmasti tulla mainituksi yhden kauden ylivaltoja listattaessa.
Totta kai kuka tahansa F1-fani toivoisi kärkitaistonkin olevan mahdollisimman tasaväkinen ja usean tallin olevan mukana siinä. Mutta aina nykyhetkeä kritisoitaessa täytyy muistaa, ettei tilanne ole ennenkokematon. Yhtä varmasti kuin joku muu talli tulee vielä joskus dominoimaan sarjaa, tullaan joskus vielä näkemään tasaväkisiä kärkikamppailuja. Pitää vain olla kärsivällinen.
Juuso Taipale
Twitter: @JuusoTaipale
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys