Volkswagen ei ole tulossa Formula ykkösiin: ”Liian arvaamatonta”

Volkswagenilla mietittiin osallistumista F1-sarjaan jollain sen merkillä, ja saksalaisvalmistajasta huhuttiin moottoritoimittajaa Red Bullille kaudeksi 2017, mutta VW:n moottoriurheilupomo Wolfgang Durheimerin mukaan saksalaisyhtiö ei ole osallistumassa kuninkuusluokkaan ainakaan lähitulevaisuudessa.
– Se ei ole meidän agendallamme tällä hetkellä. Tilanne on liian arvaamaton, jotta voisimme tehdä vaadittavia investointeja. Sääntöpuolella on paljon huhuja liittyen moottoreihin ja niiden apulaitteisiin, Durheimer kertoo crash.netin mukaan.
– Ennen kuin panet rahasi tähän, pitäisi tiedossa olla viisi vuotta voimassa olevat säännöt. Ei voi olla mahdollisuutta sääntömuutoksiin, että moottoreihin tulee enemmän tai vähemmän sylintereitä tai että hybridijärjestelmästä tehdään erilainen, kuin mitä kehität katuautoihisi, Durheimer jatkaa.
Hän on huolissaan paitsi moottorisääntöjen, koko sarjan jatkon vakaudesta.
– Myös sarjan omistuksessa on isoja kysymysmerkkejä joihin pitäisi saada vastauksia. Jos olet iso yritys tekemässä isoa sijoitusta, oletat, että sinulla on vaikutusmahdollisuuksia ja varmuus siitä, että sarjan omistuspohja pysyy vakaana. F1-sarjassa vaikuttaa siltä, että omistajat eivät ole mukana ikuisesti ja se luo epävakautta, Durheimer summaa.
Tällä hetkellä Volkswagen ajaa rallin MM-sarjassa omana tehdastallinaan. Lisäksi sen alamerkit Porsche ja Audi kisaavat LMP1-kestävyysajoluokassa.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Paljastiko Charles Leclerc syyn Ferrarin kaamealle aika-ajolle – ”Teimme oikean ratkaisun”
- Mercedes-tähti luovuttaa kauden suhteen – ”Heidän ei tarvitse kehittää autoa enää ollenkaan”
- F1-tulokkaan kammottava avausviikonloppu sai jatkoa
- Rankkasade lähestyy – F1-kisan aikataulu saattaa muuttua
- Ferrarille täysi mahalasku kauden ensimmäisessä aika-ajossa – kärkikymmenikössä kaksi jättiyllätystä
- Q2: McLarenit keulilla – paalusta raivoisa taisto
- Q1: Red Bull ja Mercedes ulkona heti ensimmäisessä sessiossa – tulokaskuskeilla vaikeaa
- Näin näet Safari-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Voiko Red Bullin laskea ulos kärkitaistosta? Näin Max Verstappen arvioi mahdollisuuksiaan
- Lewis Hamilton avoimena ongelmistaan Australian GP:n harjoituksissa
- Mercedeksen tähtikuljettajan sopimusneuvottelut jäihin – tallilta erikoinen vakuutus
- F1-tulokkaan ura jäämässä kammottavan lyhyeksi? – ”Se voi olla ohi jo Australian jälkeen”
- Tulokaskuski rysäytti seinään Australian GP:n avausharjoituksessa – Lando Norris nopein
- Tuukka Taposen ensimmäiset aika-ajot F3-sarjassa täysin penkin alle
- Ferrarille kärkiaika Australian GP:n toisissa harjoituksissa – Red Bullit vaisuja
- Valtteri Bottas vastaa saamaansa kritiikkiin – ”Tuli vähän outo fiilis”
- Mercedes-tähti luovuttaa kauden suhteen – ”Heidän ei tarvitse kehittää autoa enää ollenkaan”
- Kuka yllättää, floppaa tai juhlii mestaruutta? Tässä toimituksen F1-ennustukset kaudelle 2025
- Muistatko tämän? Herrasmiessopimus takasi Mika Häkkiselle kauden avausvoiton mokasta huolimatta
- Lewis Hamilton avoimena ongelmistaan Australian GP:n harjoituksissa