Ottaako F1-tulokas Maldonadon roolin sarjassa? ”Otin vinkistä vaarin”
Kuva: Getty Images
Tulevalla kaudella F1-sarjassa debytoiva Jolyon Palmer on iloinen saamastaan tilaisuudestaan. Itseluottamusta uhkuva toisen polven F1-kuljettaja haluaa päästä näyttämään osaamistaan.
Palmerin tallikaverina Renault-tallissa piti nähdä Pastor Maldonado, mutta venezuelalaisen rahahanojen ehdyttyä korvattiin hänet Kevin Magnussenilla. Maldonado tuli tunnetuksi aggressiivisena kuljettajana, joka aiheutti ratatoimillaan usein hiilikuidunkappaleiden lentelyä kilvanajon tuoksinnassa.
Palmer testasi viime vuonna useissa perjantaiharjoituksissa tuolloin vielä Lotuksena tunnetun tallin autoa, ja hän selviytyikin suorituksistaan kiitettävästi. Tallin johtohenkilöihin kuuluva Alan Permane totesi kuitenkin myöhemmin toivoneensa Palmerin olleen hieman enemmän aggressiivisempi suorituksissaan.
Palmer on ymmärtänyt viestin, joskin hän haluaa avata syitä viime kauden otteilleen.
– Alanilla oli ajatusta mietteissään. Mutta koska testaamani auto ei ollut minun (vaan Romain Grosjeanin), eise ollut täysin minulle sopiva. Enkä voinut tietenkään ajaa sillä kovin holtittomasti, koska jos olisin ajanut ulos, olisin pilannut Grosjeanin viikonlopun, Palmer toteaa.
Palmer muistuttaa tilanteensa olevan nyt täysin erilainen. Koska hän pääsee tositoimiin kokoviikonlopun ajaksi, lupaa hän myös Permanen vaatimia kovempia otteita.
– Otin vinkistä vaarin, ja tämä vuosi tulee olemaan erilainen. Odotan kilvanajamista jo innolla, sillä viimekerrasta on jo jonkin aikaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden