McLarenin vaikeudet jatkuvat – aerodynamiikka ja luotettavuus yhä kateissa

McLarenin auto on rivissä maanantaina, kun formula ykkösten Barcelonan testit alkavat. Espanjalaisen AS:n mukaan tallin tilanne on ainakin tällä hetkellä ihan yhtä murheellinen kuin viime kaudellakin.
McLaren julkistaa uuden autonsa sunnuntaina ja testit alkavat heti maanantaina. Lehden tietojen mukaan uuden värityksen ja uuden korin sisällä on edelleen surkea viime kauden moottori, jonka kanssa tiimillä on ollut valtavia luotettavuusongelmia edelleen.
Tiimin päämajasta Wokingista ei ole juuri asioista tiedotettu, mutta Hondan päällikkö Yasuhisa Arai on sentään aukaissut suunsa.
– Teemme kaikkemme, että faniemme odotukset toteutuisivat. Pyrimme tietenkin podiumille niin pian kuin mahdollista. Tulemme ratkaisemaan kaikki tekniset ongelmat, jotka moottoria vaivasivat viime kaudella ja lähdemme kauden avauskilpailuun luottavaisin mielin, Arai sanoi itsevarmasti jokin aika sitten.
Nyt hänenkin äänensävynsä on muuttunut varovaisemmaksi.
– En voi sanoa, että olisimme pystyneet ratkaisemaan ongelmiamme täysin.
McLarenin omat testit eivät ole menneet suunnitelmien mukaan, ongelma on edelleen moottori ja isokokoisen turbon solahtaminen koneeseen. Sen verran Wokingista on sanahelinää herunut, että aerodynaaminen data on kuulemma odotettua parempaa.
Vaikka Honda onkin saanut uuteen moottoriinsa viime vuoteen verrattuna 223 hevosvoimaa lisää, uusi MP4-31 on AP:n tietojen mukaan kaikkea muuta kuin valmis tuleviin testeihin.
Tiimi sentään yrittää lietsoa positiivista ilmapiiriä. Kun auto selvitti törmäystestit, tiimi twiittasi:
– Nyt voimme rentoutua. Miksikö? Siksi, että McLaren-Honda MP4-31 on läpäissyt törmäystestit. Seuraavaksi Barcelonan testiradalle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi