Kimi Räikköselle luvassa harppaus – ”Hyvin lupaavaa”

Sebastian Vettel sanoo Mercedeksen huikean menestyksen päättyneellä kaudella olleen muutakin kuin vain voimanlähteen erinomaisuutta. Ferrari-kuskin mukaan hopeanuoli oli vahva kaikilla osa-alueilla.
Vaikkakin saksalainen myöntää, että tehtävä on vaikea, hän sanoo Kimi Räikkösenkin edustaman Ferrarin tavoitteena olevan nousu uudeksi kärkitalliksi formula ykkösissä ensi kaudella.
– Syy sille, että Mercedes koki jälleen upean vuoden, ei ollut vain voimanlähteessä tai alustassa, vaan se olisekoitus eri asioita, Vettel sanoi F1i-sivustolle.
– Heillä on hieno auto ja he pystyivät kehittämään sitä merkittävästi edellisvuodesta. Me odotamme heidän jatkavan menoaan ja jokaisen, joka haluaa haastaa ja lyödä heidät, täytyy täytyy tehdä parempaa työtä.
Vettel uskoo, että Ferrarilla on sopiva pulla uunissa sen saavuttamiseksi talven jälkeen.
– Se on tavoitteemme – vahvempi auto ja vahvempi voimanlähde. En tiedä, mitä tapahtuu muiden ihmisten suljettujen ovien takana, mutta tiedän mitä tapahtuu Maranellossa ja se on hyvin lupaavaa, hän sanoi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- F1-sarjasta jysähti iso kuljettajauutinen
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys