Kommentti: Räikkönen löysi uuden aallonpohjan – kotikatsomoiden raivo oksettaa
Turha Kimi Räikkösen päätä on silitellä tästä päivästä. Viimeisen kierroksen kolari Valtteri Bottaksen kanssa oli täysin Jäämiehen vika.
Upeaa starttia lukuun ottamatta Räikkösellä tuntui vastustavan tänään vähän kaikki. Käsittämättömän pehmeästi turva-auton poistumisiin reagoinut Räikkönen ei löytänyt hyvää ajorytmiä oikein missään vaiheessa kisaa. Kisan lopussa hän sai havahtua huomaamaan flegmaattisuutensa olevan vielä vaarassa maksaa hänelle ison tukun MM-pisteitä.
Lopussa Räikkönen syttyi, mutta täysin tarpeeton osuma Bottakseen käänsi Ferrari-kuskin arvosanan kilpailusta hylätyksi. Kisa oli eittämättä Räikkösen kauden heikoin ja yksi koko uran huonoimmista esityksistä.
Lyötyä on helppo lyödä ja tämän suomalainen urheilukansa osaa. Minua suorastaan kuvotti lukea kisan jälkeisiä kommenteja Räikkösestä ja hänen tarpeellisuudestaan GP-radoilla.
Mutta entä jos ohitus olisi onnistunut? Räikkönen olisi varmaan saanut jälleen tyydyttävän arvosanan brittimedioiden kisa-arvioissa ja italialaismedia olisi keskittynyt ihailemaan tallikaveri Sebastian Vettelin ylivaltaa tallissa. Mutta ainakin Räikkönen olisi päässyt kättelemään Vladimir Putinia palkintopallilla ja osoittamaan olevansa edelleen sarjan ehdottomia kärkinimiä.
Lyötyä on helppo lyödä ja tämän suomalainen urheilukansa osaa. Minua suorastaan kuvotti lukea kisan jälkeisiä kommenteja Räikkösestä ja hänen tarpeellisuudestaan GP-radoilla. Tuntuu käsittämättömältä, että torijuhlia voitonhetkillä virittelevä kansa on valmis kivittämään sankarinsa epäonnistumisten sattuessa kohdalle. Tämä oli sitten sitä kielikuvilla leikittelyä, jotta asia tulisi väännettyä rautalangasta. Toivon teidänkin tarkoittaneen sitä raivon sokaisemissa viesteissänne.
Nettikirjoittamisesta on turha paasata, tyhmyys ei tyhmistä poistu, mutta pieni mietintätauko ennen enterin painallusta on paikallaan. Onko Kimi Räikkönen todella kaiken niskaansa saaman paskan arvoinen? Haluammeko hänen todella lopettavan F1-uransa? En usko myönteisiin vastauksiin tässä tapauksessa.
Juuso Taipale
Twitter: @JuusoTaipale
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Max Verstappenille historiallinen paalu Imolassa – Valtteri Bottaksen uskomaton putki sai jatkoa
- Valtteri Bottaksen talli vaihtumassa: Suomalainen nähty neuvottelevan kilpailijatallin kanssa Imolan varikolla
- Onko Red Bullin hallinta F1-sarjassa ohi? Imolan harjoitukset täysin penkin alle: Toinen kuskeista seinään
- Imolan viimeisissä harjoituksissa iso kolari – Fernando Alonson viikonlopulle karmaiseva alku
- F1-pomolta suora varoitus kuskilleen – onko tässä Valtteri Bottaksen viimeinen mahdollisuus F1-jatkoon: ”Neuvottelemme muiden kuskien kanssa”
- Valtteri Bottaksen vaihtoehdot vähenevät – Williams julkisti kuljettajansa monivuotisen jatkopahvin
- Kilpailukiellot lähestyvät – F1-kuskit lyttäsivät rangaistuspistejärjestelmän
- Sauberilta vihdoin hyviä uutisia Valtteri Bottakselle
- Portugalin MM-ralli ranskalaiskonkarin juhlaa – Kalle Rovanperälle jättipettymys
- Sébastien Ogier lauantain ykkönen – ranskalaismestari balsamoimassa Toyotan haavoja