Lotus kauden parhaimpaana – silti pettyneitä tulokseen
Kuva: Getty Images
Lotus ajoi Kanadassa kauden parhaimman kisansa, kun se sai molemmat autonsa pisteille. Pastor Maldonado oli kilpailun seitsemän ja renkaansa rikkonut Romain Grosjean lopulta kymmenes.
Talli odotti kisalta kuitenkin enemmän loistavien aika-ajojen jälkeen. Tallin autoilla miehitettiin lähtöruudut viisi ja kuusi, eikä eroa Williamsiin tai Ferrariin ollut paljon. Kisassa Lotus ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan heille missään vaiheessa.
Lotuksen rataoperatiivisista tehtävistä vastaava Alan Permane totesikin Autosportille kilpailun jälkeen tilanteen olleen täysin päinvastainen kuin yleensä. Lotuksen vahvuutena on ollut kisavauhti, mutta Kanadassa se olikin heikompaa.
– Rehellisesti puhuen, en tiedä miksi olimme kilpailukyvyttömämpiä. Oletin meidän pääsevän lähemmäksi, mutta hyvin nopeasti selkisi, ettei niin tule tapahtumaan.
Permanen mukaan Lotuksen vauhtia ei tarvinnut rajoittaa bensan, renkaiden tai jarrujen säästämisellä.
– Yritämme selvittää, miksi ero kasvoi kisassa suhteessa aika-ajoihin. Emme ehkä koskaan saa siitä täyttä selkiyttä, mutta yritämme ymmärtää.
Tallissa ollaan kuitenkin luonnollisesti tyytyväisiä tallin kokonaissuoritukseen. Molempien autojen saaminen pisteille auttaa tallia valmistajien MM-sarjassa.
– Tulos oli rohkaiseva. Olemme parantaneet tuntuvasti ja saaneet Ferraria ja Williamsia jopa hieman kiinni. Nyt meidän täytyy vain jatkaa samaan malliin, Permane toteaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana