F1-yllättäjä päivittää autoaan vasta kesätauon jälkeen – odottaa vaikeita kisoja
Sauberin F1-talli on tällä hetkellä valmistajien MM-sarjassa hienosti viidentenä. Suoritusta voidaan pitää pienenä sensaationa, sillä viime kaudella sveitsiläistalli jäi tyystin ilman pisteitä.
Talli oli erityisen vahva alkukaudesta, mutta sen jälkeen pienet resurssit ovat näkyneet. Talli ei ole pystynyt kehittymään suurempien kilpailijoidensa tahdissa, ja se onkin valahtanut tulosluettelossa yhä alaspäin.
Suunnanmuutoksen tälle talli toivoo tapahtuvan elokuun lopussa, kun F1-kausi palaa lyhyeltä kesälomaltaan. Talli esittelee tuolloin uuden suuren päivityspakettinsa, jonka uskotaan mahdollistavan tallin tasaväkisen taiston muita talleja vastaan.
– Viidennen sijan pitäminen tulee olemaan vaikeaa. Tiedämme, että muut tiimit tulevat tekemään enemmän, mutta meidän täytyy vain tehdä oma osuutemme, tallipäällikkö Monisha Kaltenborn toteaa Autosportille.
– Työskentelemme ison päivityspaketin kanssa. Se ei tule olemaan mikään B-versio autostamme, mutta merkittävä joka tapauksessa.
Kaltenborn korostaa, että päivityksen eteen tehdään kaikki. Siksi sitä ei haluta tuoda kilparadoille, ennen kuin sen toimivuudesta ollaan täysin varmoja. Ennen sitä tallin kuljettaja Felipe Nasr odottaa kisojen olevan kuitenkin vaikeita.
– Se tulee varmasti parantamaan suorituskykyämme. Siihen asti (kunnes päivitys tulee), kymmenen parhaan joukkoon ajaminen tulee kuitenkin olemaan hankalaa, brassi tuskailee.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun