Tallikaveri odottaa yhteistyötä Kimi Räikkösen kanssa: ”Hän ei turhia jaarittele”
Kuva: Getty Images
Uusi Ferrari-kuski Sebastian Vettel sanoo kaiken Ferrari-rumban olevan uusi kokemus hänelle.
– Luonnollisesti kaikki tämä on uutta. Aina uuteen tiimiin liityttäessä täytyy opetella uusia tapoja ja toimintamalleja. Ajan myötä niihin pääsee kyllä tutuiksi.
Vettelistä on ollut jännittävä seurata kuinka uusi Ferrarin auto valmistui pala palalta. Hän kehuu uutta SF15-T-autoa kauniiksi.
– Päästessäni testaamaan viime syksynä ensimmäisen kerran Ferraria oli tunne maaginen. Nyt on vielä mahtavampi tunne kun pääsen ajamaan Ferraria myös tositoimissa.
Vettel asettaa kaudelle realistiset tavoitteet.
– Paljon on muuttunut. Tallissa on paljon uusia ihmisiä uusissa asemissa, kuten esimerkiksi minä. Tallille menee hetki aikaa tottua kaikkiin muutoksiin. Olen kuitenkin luottavainen että menemme oikeaan suuntaan. Olisi kuitenkin epärealistista odottaa meiltä heti paljon.
Yhteistyötä tallikaveri Kimi Räikkösen kanssa Vettel odottaa innolla.
– En oleta meillä olevan mitään ongelmia. Radalla meillä tulee olemaan tiukkaa, koska Kimi on nopea ja lahjakas kuljettaja. Radan ulkopuolella pärjäämme kuitenkin hyvin. Hän ei turhia jaarittele. Hän on hyvin suorasanainen, ja sellaisia henkilöitä ei formulamaailmassa juurikaan ole.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin