Entinen Caterham-kuski: ”Minulla oli voimassa oleva sopimus vuodelle 2014”
Kuva: Getty Images
Caterhamilla paikkansa kisakuljettajana yhden kauden jälkeen menettänyt Charles Pic sanoo yllättyneensä, että hänen palveluilleen ei löytynyt käyttöä tallissa alkavalla kaudella.
Ranskalainen kertoi kotimaansa F1i-sivustolle, että talli ei myöskään hoitanut prosessia aivan kaikkein tahdikkaimmalla tavalla.
– He tekivät päätöksen hyvin myöhään. Sitä paitsi minulla oli voimassa oleva sopimus vuodelle 2014, Pic sanoi.
– Sen jälkeen oli vaikea ponnahtaa takaisin. Eli siis kyllä, se oli yllätys, ranskalainen jatkoi.
Pic sanoo nyttemmin saamansa kolmoskuljettajan paikan Lotuksella olleen ihanteellinen ratkaisu, sillä auto on vahva ja hän pääsee sitä myös ajamaan.
– Olen todella iloinen siitä, miten löysin ratkaisun Lotuksen kanssa. Minulla on hieno ohjelma, sillä pääsen ajamaan mukavasti. Se on tärkeää minulle, koska halusin löytää kolmoskuljettajan paikan, jossa pääsen ajamaan. Lotuksella, joka on erinomainen talli, näin on.
– Päätehtäväni on auttaa Romainia [Grosjean], Pastoria [Maldonado] sekä tallia kokemuksellani, sekä jatkaa kehittymistä. Otan osaa testipäiviin sekä harjoitussessioihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia