Amerikan GP:n järjestäjät vaikeuksissa – ”Me voisimme haastaa heidät oikeuteen”

Kisakalenterivedoksissa ajoittain esiintyvän New Jerseyyn suunnitellun Amerikan GP:n järjestäjät ovat rikkoneet sopimustaan formula ykkösten kaupallisten oikeuksien haltijan kanssa, sanoo Bernie Ecclestone.
F1-pomo kertoo jouluaattona julkaistussa jutussa, että järjestäjiä tuettiin sarjan hallintoyhtiön toimesta rahallisesti tietyin ehdoin, joita he eivät ole kuitenkaan täyttäneet.
– Mikä on uskomatonta New Jerseyn suhteen on se, että nämä ihmiset allekirjoittivat sopimuksen. On pakko olettaa, että he tiesivät, mitä he olivat allekirjoittamassa, Ecclestone sanoi amerikkalaiselle AutoWeek-lehdelle.
– Minä annoin heille rahaa, enkä ole ikinä nähnyt heidän puoleltaan mitään. Me voisimme haastaa heidät oikeuteen, F1-pomo jatkoi.
Kisan maailman suurimmalle mediamarkkinalle Ecclestone kuitenkin tunnetusti on tahtonut vuosikymmeniä. Mikäli uusi promoottori löytyisi, kisan järjestämisoikeudet olisivat nyt tarjolla.
– Minä olen pitänyt [projektia] elossa siksi, että joku muu voi ilmestyä paikalle. On ollut kaksi tai kolme ihmistä, jotka ovat kiinnostuneita ja pohtivat asiaa. Jos joku tulee tänään mukaan, he saavat sen, miljardööri totesi.
Tapahtuma suunniteltiin alun perin kaudelle 2013, mutta se on nyt peruttu sekä kuluvan että ensi vuoden osalta. Järjestäjät ovat vannoneet kuitenkin olevansa mukana kalenterissa 2015.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren tyrmäsi hurjan huhun Donald Trumpista
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat