Rengastoimitukset yhä vaarassa ensi kauden osalta

Pirelli on uhannut jättää formula ykköset kuluvan kauden jälkeen, ellei se saa testata ensi kauden renkaitaan talvella.
Autosport kertoo perjantaina, että vaikkakin Pirellillä on sopimus jatkosta lajissa, yhtiön johdossa on henkilöitä, jotka pitävät nykyisiä olosuhteita mahdottomina. Pirellin imago on kärsinyt kuluvalla kaudella kritiikistä, jota siihen on kohdistettu renkaiden luotettavuudesta.
Yhtiön urheilujohtaja Paul Hembery sanookin, että tulevalla kaudella, jolloin uudet turbomoottorit rasittavat renkaita nykyistä enemmän, testaaminen on välttämättömyys.
Rengastoimittaja oli toivonut tilanteeseensa helpotusta hiljattain perustetun formula ykkösten strategiatyöryhmän tapaamisessa tällä viikolla, mutta näin ei tapahtunut.
– Me vain haluamme hieman tervettä järkeä asiaan – siinä kaikki. Meidän on tehtävä joitain testejä. Jos me emme voi niitä tehdä, me emme myöskään voi tarjota renkaita ensi vuodeksi, Hembery totesi.
– Me emme tarvitse paljon testausta. Renkaiden rakenne ei meitä huoleta, mutta kumiseosten suhteen tulee olemaan konseptimuutoksia, joita meidän on kokeiltava.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- F1-kuskille lätkäistiin jättirangaistus Monacossa
- Monacon F1-harjoituksissa kolisi jälleen useaan kertaan
- Lance Stroll törttöili harjoituksissa – sai lähtöruuturangaistuksen
- Monacon F1-kisassa poikkeuksellinen uudistus – pelastaako tämä klassikkokilpailun?
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- Tuukka Taponen ei yltänyt kärkivauhtiin Monacon aika-ajoissa
- Charles Leclercia kehotetaan lähtemään
- Red Bull-pomo Max Verstappen-huhuista – ”Katsotaan, mitä tapahtuu”
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Franco Colapinton paluu F1-sarjaan suututti Max Verstappenin – myös muut kärkikuskit ihmeissään
- Charles Leclercia kehotetaan lähtemään
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- Max Verstappen ei ole menossa Mersulle