Pomo Räikkösen ja Grosjeanin yhteenotosta: ”Hän oli oikeutetusti ärsyyntynyt”
Kuva: Getty Images
Lotuksen ratatoimenjohtaja Alan Permane vakuuttaa, että Korean GP:n lopussa nähty kamppailu Kimi Räikkösen ja Romain Grosjeanin välillä on jo pois päiväjärjestyksestä.
Kisassa pitkään toisena ollut Grosjean tuli Räikkösen ohittamaksi tehtyään pienen ajovirheen turva-auton lähdettyä radalta. Ranskalainen ei kyennyt enää ottamaan sijoitustaan takaisin ajamalla, sillä edessä oli keltaisten lippujen alue ja myöhemmin uusi turva-auto.
Menetettyään sijoituksensa Grosjean, jolla oli allaan tuoreemmat renkaat, pyysi tallimääräystä saadakseen sijoituksensa takaisin, mutta tähän ei suostuttu.
– Hän oli ärsyyntynyt ja oikeutetusti. Me olemme päästäneet Kimin ohi hänestä pari kertaa tänä vuonna, ja niille on ollut hyvä syy kun meillä on ollut mahdollisuuksia ohituksiin, Permane sanoi Autosportille.
– Me teimme niin Nürburgringillä, jossa uskoimme, että Kimillä oli mahdollisuus lyödä [Sebastian] Vettel. Toimimme niin myös Silverstonessa puolivälissä kisaa, kun Kimi oli paljon nopeampi.
– Tällä kertaa realistista mahdollisuutta Vettelin lyömiseen ei ollut, ja siksi annoimme heidän kilpailla loppuun asti. Romain oli varmaan hiukan turhautunut itseensä, mistä syystä lähetimme sen radioviestin lopussa hänen rauhoittamisekseen.
Pettymyksestään huolimatta ranskalainen ei jää vaivamaan itseään asialla sunnuntaita pidempään, Permane lisäsi.
– Hän on ihan täysin kunnossa. Meillä olisi voinut olla hysteriaa [varikolla], mutta mitään sellaista ei ollut. Hän sanoi: ”tiedän tehneeni virheen ja tulen oppimaan siitä”.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia