Daniel Ricciardo: ”Deja vu, sama skenaario viime vuonna”

Ensi kaudella Sebastian Vettelin rinnalla Red Bull Racingia käskyttävä aussikuski Daniel Ricciardo joutui keskeyttämään Koreassa.
Hän ajoi hyvän kisan ja roikkui kiinni pisteisssä, mutta auto pysähtyi radan varteen vain pari kierrosta ennen maalia – aivan kuin maanmies Mark Webberin Red Bull.
– Mielestäni teimme kaiken voitavamme kisassa. Minulla oli kohtuullinen ensimmäinen stintti ja yritin päästä kovemmalla renkaalla mahdollisimman pitkälle. Auto ei ollut täydellinen, mutta se oli tarpeeksi hyvä, että olimme pistesijalla muutama kierros ennen maalia ja roikuin mukavasti yhdeksäntenä.
– Sitten tuli deja vu sillä minulle kävi sama skenaario täällä viime vuonna. Tulin mutkaan kolme muutama kierros ennen maalia, jarrutin ja auto ampui suoraan vasemmalle. Tällä kertaa se maksoi minulle yhden sijan. Näin ohjaamosta noustessani, että etupäässä vasemmalla oli mekaaninen vika. Olin erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni autossa. Tällä kertaa meillä ei ehkä ollut autoa 10 parhaan joukkoon, mutta onnistuin taistelemaan siellä. Minulle ja tallille on kuitenkin hyvin turhauttavaa jäädä ilman palkintoa, Ricciardo kertasi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi