Mercedes: Testi vaikutti salatulta – ”Me kadumme sitä ja pyydämme anteeksi”
Kuva: Getty Images
Mercedes-talli on myöntänyt FIA:n tuomariston edessä torstaina, että sen toukokuinen rengastesti vaikutti salatulta.
Talli sanoo, että erityisesti Lewis Hamiltonin ja Nico Rosbergin käyttämät normaaleista poikkeavat kypärät olivat huono ratkaisu ja omiaan aiheuttamaan epäilyksiä salailusta.
– Me voimme nyt jälkiviisaana ymmärtää, miksi muut tallit voivat olla epäileväisiä, sanoi Mercedeksen asianajaja Paul Harris Autosportin mukaan.
– Me kadumme päätöstämme, että kuljettajat käyttivät mustia kypäriä. Me kadumme sitä ja pyydämme anteeksi. Meillä oli siihen syitä: kyse oli henkivartijoiden ja turvallisuushenkilöstön puutteesta. Me ymmärrämme, että tämä osa testiä herätti epäilyksiä ja on valitettavaa.
Tallipäällikkö Ross Brawn sanoi, että Mercedes oli tiedustellut Pirelliltä, että oliko muita talleja tiedotettu testistä ja piti asiaa myös Pirellin velvollisuutena sillä perusteella, että kyseessä oli ”Pirellin rengastesti”.
Samaisesta syystä talli myös esitti, että käytössä ollut kauden 2013 auto ei rikkonut sääntöjä. Tämän lisäksi talli uskoo, että Pirellin sopimus FIA:n kanssa mahdollistaa yksityisiä testejä, joihin lajin urheilusäännöt eivät päde.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia