Räikkösen pomo: ”’Idiootti’ on kaunis sana verrattuna siihen, mitä hän todella sanoi”
Kuva: Getty Images
Tiimiradiossa McLarenin Sergio Perezin ”idiootiksi” haukkuma Lotuksen Kimi Räikkönen ei jättänyt tunteitaan kaksikon Monacon GP:n yhteenoton jälkeen epäselväksi.
McLaren-kuljettaja yritti aggressiivista ohitusta kisan lopussa, mikä johti Räikkösen auton takarenkaan puhkeamiseen, ylimääräiseen varikkokäyntiin ja ainakin yhdeksän pisteen menetykseen.
Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier kertoo, että television ulkopuolella kisassa kymmenenneksi sijoittunut Räikkönen elaboroi näkemyksiään meksikolaisesta.
– Itse asiassa se [idiootti] on kaunis sana verrattuna siihen, mitä hän todella sanoi, Boullier kertoi uutistoimisto Reutersille.
Tallin lehdistötiedotteessa Boullier myönsi viikonlopun kaiken kaikkiaan turhauttavaksi Romain Grosjeanin vielä keskeytettyä kisa.
– Tämä ei ole sellainen viikonloppu, jonka me halusimme. Kimi oli moitteeton läpi viikonlopun jälleen kerran ja hänen kisansa sotki toinen kuljettaja, joka teki tarpeettoman kontaktin autollaan.
– Me menetimme asemiamme sekä valmistajien että kuljettajien sarjassa tänä viikonloppuna, joten meidän on puskettava kahta kovemmin Kanadassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin