Kimi Räikkönen: ”Voisin lopettaa vaikka huomenna, mikäli menettäisin sen rakkauden”

Kimi Räikkönen sanoo Lotuksen tarvitsevan parempaa kilpailukykyä pysyäkseen mukana mestaruustaistossa kaudella 2013 vielä alkukauden jälkeenkin.
Monacon GP:n alla Sport360-lehdelle puhunut suomalainen sanoo, että tallin resurssit eivät ole tällä kaudella kasvaneesta budjetista huolimatta kahden lähimmän kilpailijan, Ferrarin ja Red Bullin tasolla.
– Meidän on oltava nopeampia, me tarvitsemme enemmän downforcea. Se on niin yksinkertaista. Mutta meillä on budjetti, jonka raameissa meidän on toimittava, Räikkönen sanoi.
Kysyttäessä tekniikkapomo James Allisonin lähdön vaikutuksista suomalaisen tulevaisuuden suunnitelmiin, vastaus oli melko ympäripyöreä.
– Minulla ei ole sopimusta ensi vuodesta. Huhuja on monenlaisia, mutta lopulta minun on tehtävä päätös itse. En ole edes puhunut ihmisten kanssa. Vaihtoehtoja saattaa olla.
Toisaalta nopea vetäytyminenkään F1-ympyröistäkään ei olisi täysin mahdoton ajatus, jos ei nyt varsinaisesti erityisen todennäköistäkään.
– F1 ei ole elämäni, minä vain rakastan kilpa-ajoa. Voisin lopettaa vaikka huomenna, mikäli menettäisin sen rakkauden. Minulla ei ole suunnitelmaa tulevaisuudelle.
– Olen voittanut maailmanmestaruuden, mikä oli tavoitteeni pienestä pitäen. Jos lopettaisin huomenna, olisin onnellinen. Tekisin normaaleja asioita ja pakenisin kaikkea sitä hevonpaskaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan