Williamsilla päivityksiä – Maldonado ja Bottas huomasivat eron
Kuva: Getty Images
Williams kertoo testanneensa lauantaina Barcelonassa pävitettyä koria FW35-autossaan. Kuljettajat Pastor Maldonado ja Valtteri Bottas jakoivat päivän ajaen reilut 30 kierrosta kumpainenkin ja kertoivat päivityksen olleen askel eteenpäin.
– Me ajoimme aika monella uudella osalla tänä aamuna, joten tähtäimessä oli oppia niistä lisää sekä siitä, kuinka ne saavat auton käyttäytymään, Maldonado selitti.
– Auto tuntui hyvin erilaiselta, mutta on vielä liian aikaista sanoa kuinka paljon suorituskykyä ne tuovat. Meillä on nyt mukavasti dataa insinööreille analysoitavaksi, joten sitten näemme. Sain hyvän kellotuksen rajoittuneesta rata-ajasta huolimatta, mikä osoittaa, että me kehitymme.
Bottas vahvisti uusien osien mukanaan tuoman eron ja arveli, että kehitettävää säädöissä on.
– Pystyin tuntemaan eron tänään ajaessani päivitetyllä korilla. Me huomasimme jonkin verran edistystä saman tien, mutta meillä on yhä tehtävää auton balanssissa maksimoidaksemme sen potentiaalin.
– Kaiken kaikkiaan opimme paljon ja on mukava nähdä, että se työ, jota kaikki tehtaalla tekevät, näkyy autossa myönteisesti. Nyt on meistä kiinni saada vauhtia siitä irti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana