Valtteri Bottas: ”Pettymys”
Kuva: Getty Images
18:nneksi jäänyt Williamsin Valtteri Bottas odotti parempaa Malesian GP:n aika-ajoista. Tulokaskuljettaja sanoo jäämisen ensimmäiseen aika-ajojaksoon johtuneen pehmeämmän rengasseoksen vähäisistä eduista suhteessa kovempaan seokseen.
– Oli pettymys jäädä pois aika-ajojen toisesta jaksosta tänään, erityisesti siksi, että auto vaikutti parantuneen viime viikosta.
– Kovempi rengas tuntui hyvältä ja auto käyttäytyi hyvin. Me odotimme paljon suurempia hyötyjä keskikovista renkaista, mutta emme saaneet yhtään lisää pitoa.
– Kierrosajat olivat tiukkoja jakson lopussa, joten missasimme juuri ja juuri Q2:n, mutta meidän kisavauhtimme on sellainen, että tähtäämme lähtöruutuamme parempiin sijoituksiin huomenna.
Tallikaveri Pastor Maldonado oli epäonninen; sade keskeytti hänen aika-ajonsa, jotka hän sanoo luvanneen selvästi parempaa sijoitusta. Venezuelalainen jäi 16:nneksi.
– Me olimme epäonnisia sateen ajoituksen osalta Q2:ssa, mikä tarkoitti, että jouduimme keskeyttämään kierroksen.
– Auto tuntui paremmalta radalla ja oli olemassa mahdollisuus taistella pääsystä Q3:een. Meillä on yhä paljon työtä tehtävänä auton parantamiseksi ja eron kuromiseksi kiinni, mutta tulemme työskentelemään kovaa valmistautuaksemme huomiseen kisaan.
LUE MYÖS:
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly