Räikkönen riskitaktiikastaan: ”Ajattelin, että sen pitäisi olla helppoa”
Kuva: Getty Images
Palkintokorokkeella loistanut Australian GP:n tuore voittaja Kimi Räikkönen kehui tallin valitsemaa kahden pysähdyksen taktiikkaa. Räikkönen kertoi, että uusi auto on niin hyvä, että luottamusta riskivetoon oli.
– Se oli suunnitelma ja olin aika luottavainen, että renkaat kestävät. Minulla on ollut hyvä auto läpi viikonlopun, eikä mitään ongelmia renkaiden kanssa, joten ajattelin, että sen pitäisi olla helppoa, Räikkönen kertoi podiumhaastattelija Martin Brundlelle.
– Sain hyvän startin ja kaikki sujui hyvin, suomalainen summasi 58-kierroksisen kisansa.
Aloittaessaan ruudusta seitsemän, Lotus-kuski kuitenkin myönsi, että voitto ei ollut aivan itsestäänselvä tulos.
– Minulla oli epäilyksiä, koska kisa on kauden ensimmäinen, eikä koskaan ihan tiedä miten se tulee sujumaan ja miten renkaat tulevat käyttäytymään. En tehnyt myöskään erityisemmin pitkiä vetoja talven testeissä.
– Tiesin kuitenkin, että minulla on hyvä auto, joten fiilikseni oli sellainen, että kisa tulee olemaan hyvä.
Räikkönen ajoi myös kisan nopeimman kierroksen lopussa, mutta vakuutti, että kyseessä ei ollut vain näytösajo, vaan hän halusi varmistaa voiton jonkin yllättävän tapahtuman, kuten sateen mahdollisesti iskiessä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää