Grosjean sopimusneuvotteluistaan: ”Myönnettävä, että joulukuu oli vaikea”
Kuva: Getty Images
Lotuksen Romain Grosjean kertoo aloittavansa uuden F1-kauden raskaan talven jälkeen. Monien kolareiden täyttämä vuosi 2012 päättyi Brasiliassa keskeytykseen ja 26-vuotias ei ollut heti selvillä jatkostaan tallissa.
Jäätyään kierrosnopeudestaan huolimatta lopulta alle puoleen tallikaverinsa Kimi Räikkösen pisteistä viime vuonna, Grosjean sanoo F1-sarjan kotisivulla, että pitkäksi venyneiden sopimusneuvotteluiden keskiössä oli pisteettömien kisojen poistaminen.
– Täytyy myöntää, että joulukuu oli vaikea. Mutta kävin erittäin hyviä keskusteluja tallipomojen kanssa. Meillä oli syviä neuvonpitoja siitä, mitä voisimme tehdä. Tiedän, mitä minun on tehtävä ja voin nyt siirtyä eteenpäin.
– Minun piti luvata, että tekisin lujasti työtä ja olisin tasainen. Itse asiassa koin itse ensimmäisenä tuskaa, kun asiat eivät sujuneet.
”Voin nyt keskittyä tulevaan kauteen”
Grosjeanin manageri ja Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier on talvena aikana pariin otteeseen viitannut kauteen 2009 ”traumaattisena” kokemuksena kuljettajalle. Grosjean myönsi epäsuorasti Renault-aikansa yhä häirinneen häntä viime kaudella. – Jos saa potkut formula ykkösistä ja palaa takaisin, haluaa epätoivoisesti todistaa ansaitsevansa sen. Sen haluaa varmastikin todistaa tuplasti kovempaa kuin kukaan muu. – Kun puhuin [omistajayhtiö Geniin] Gerard Lopezin kanssa joulukuussa, hän sanoi minulle, että ”kun teen päätöksen, en koskaan peru sitä”. Hän siis päätti pitää minut, enkä kysellyt asiasta enempää. Se on nyt tehty, ja voin nyt keskittyä tulevaan kauteen ja ehkä jopa pidemmälle. Melbournen viikonlopulle Grosjean ei halunnut asettaa vielä tarkkoja tavoitteita. – Sunnuntai-iltana haluan katsoa taaksepäin ja sanoa itselleni, että ”tein parhaani”. Sitten voin jatkaa Malesiaan – ja toivottavasti hyvässä myötätuulessa!LUE MYÖS:
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- Saudi-Arabian lotto jatkuu hurjana – Elfyn Evansille oma osuus epäonnesta
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Lewis Hamilton lopettamassa uransa? ”Odotan vain tämän kaiken loppumista”
- Huhumylly käy kuumana: F1-talli tekemässä järisyttävän ratkaisun?
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin
- Aston Martinilla täysmylläys – Adrian Newey hyppää tallipäälliköksi