Bottaksen ja Maldonadon talli pettynyt – ”Meillä on työtä tehtävänä”
Kuva: Getty Images
Williams-tallille Australian GP-viikonloppu oli haastava, eikä sunnuntain kisa tuonut muutosta asiaan. Pastor Maldonado keskeytti kisan ja GP-debyyttinsä tehnyt Valtteri Bottas jäi vielä pisteittä sijalla 14.
– Sain hyvän startin lähtöruudustani ja tuntui hyvältä palata jälleen kilpailemaan, Bottas kertoi sarjan kotisivulla.
– Pieni virhe ensimmäisillä kierroksilla maksoi minulle muutamia sijoituksia. Me saimme maksimin irti autosta tänään, ja vaikkakaan vauhtia ei ole vielä riittävästi, on kotiin vietäväksi positiivisiakin seikkoja.
– Seuraava kisa on vain viikon päässä, joten me tulemme työskentelemään todella kovaa valmistautuaksemme siihen ja hankkiaksemme kauden ensimmäiset pisteet.
Maldonado oli tyytymätön autonsa käyttäytymiseen viileissä olosuhteissa.
– Päätös vaikealle viikonlopulle oli pettymys sekä itselleni että tiimille. Auto ei käyttäytynyt toiveidemme mukaisesti päivän olosuhteissa ja itse menetin pidon auton perästä ja jäin jumiin soralle. Meidän täytyy tehdä lujasti työtä korjataksemme ongelmat auton kanssa seuraavaa Malesian kisaa varten.
Tekniikkapomo Mike Coughlan ei peitellyt myöskään pettymystään. Odotukset auton kilpailukyvylle olivat korkeammalla.
– Kisa oli vaikea meille. Me valitsimme kaksi eri strategiaa, joissa Valtteri aloitti superpehmeillä ja Pastor keskikovilla renkailla.
– Loppujen lopuksi en usko, että kumpikaan oli erityisesti toista parempi. Oli hyvä, että Valtteri toi auton kotiin ensimmäisessä kisassa, mutta meillä on työtä tehtävänä tiiminä, jotta voimme parantaa auton suorituskykyä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia