Räikkösen tallissa myös tyytymättömyyttä – Alonso olisi taistellut mestaruudesta
Kuva: Getty Images
Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n verkkosivujen F1-osion vastaava toimittaja Andrew Benson uskoo, että Kimi Räikkösen edustama Lotus-talli olisi pystynyt taistelemaan mestaruuksista kaudella 2012 autonsa suorituskyvyn puolesta.
Benson sanoo, että vaikkakin vaikeampien vuosien jälkeen kausi oli menestys Enstonelle ja Räikkösen paluu kaiken kaikkiaan onnistunut, auton vauhti olisi riittänyt parempaankin. Väitteensä hän perustaa nimeltä mainitsemattomien tallin jäsenten mielipiteisiin.
– Tallissa on ihmisiä, joiden mielestä heidän olisi pitänyt voittaa enemmän kisoja ja jopa haastaa mestaruudesta – ja itse asiassa olisivatkin, mikäli heillä olisi ollut entinen kuljettajansa (Fernando) Alonso autossa, toimittaja väittää.
– Räikkönen osoitti poikkeuksellista tasaisuutta läpi vuoden, mutta hänen aika-ajosuorituksensa jättivät paljon toivomisen varaa ensimmäisellä puoliskolla kautta. Romain Grosjean puolestaan osoitti hienoa vauhtia, mutta oli villi ja kammottavan virheherkkä.
Ensi vuosi sen sijaan antaa uuden mahdollisuuden jopa tittelitaisteluun, Benson arvioi.
– Perusta vahvalle kaudelle 2013 on olemassa. Jos talli pystyy kehittämään autoa tehokkaasti, Räikkönen aika-ajamaan tasaisemmin ja Grosjean vähentämään virheitään, talli voi haastaa kärkeä koko vuoden.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia