Päättyneen F1-kauden kuumimpiin kuskeihin lukeutui ehdottomasti suomalainen ”Jäämies” nimeltä Kimi Räikkönen.

Epäilijöitä piisasi, mutta Kimi näpäytti kyynikoita ajamalla hienosti MM-sarjan kolmanneksi. Oman kunniansa Räikkösen onnistumiseen saa Lotuksen tiimi, joka ymmärtää suomalaispilottia.

– Tämä on tiimityötä ja kaikki pyrkivät samaan – tehdä parhaansa ja minun mielestäni Lotuksella on ollut hyvä ilmapiiri, joka auttaa, Kimi sanoo Autosportille.

– Olen aina sanonut, että Lotus poikkeaa hieman aiemmista tiimeistäni, joissa olen kilpaillut. Kaikki menee kilpailun ehdoilla ja politisointia on vähemmän – se on hyvä paikka olla.

Räikkönen ajaa myös ensi sesongilla Lotuksella.