Kimi Räikkösen tallipomo vihjaa "yllätyksistä" kauden lopussa

Tallipäällikkö Eric Boullier odottaa kilpailukyvyssä heikentyneen Lotuksen parantavan Japanissa kahdesta edellisestä kisasta, joissa korkeimmat sijat ovat menneet toisille kuljettajille.
– Kimi (Räikkönen) pitää yhä nimissään kierrosennätystä vuodelta 2005, jolloin hän voitti siellä, joten hänen pitäisi tuntea olonsa varmaksi. Tietenkin me pyrimme tarjoamaan hänelle auton, jolla hän voi saavuttaa parhaan mahdollisen tuloksen, Boullier sanoo tallin kotisivulla.
– Voisin sanoa, että tavoitteena on palkintokoroke, niin kuin se onkin, mutta suhteellinen suorituskyky tallien välillä muuttuu jatkuvasti.
– Me tuomme muutamia lupaavia päivityksiä kisaan, mukaan lukien ”laitteemme” (tupla-DRS), me uskomme radan sopivan meille ja toivomme tasaista kehitystä kisaan ilman teknistä draamaa tai konstikasta säätä.
”Kimi on erityinen eläin”
Kysyttäessä mikä on pitänyt Räikkösen kolmantena mestaruussarjassa, Boullier aloitti jo viime aikoina tutuksi tulleen ylisanojen listauksen.
– Kimi on erityinen eläin. Hän kisataitonsa on aina fantastinen; hän saa autostaan 100% irti sunnuntaisin ja käyttää jokaisen mahdollisuuden parhaalla mahdollisella tavalla.
– Kukapa muistaa enää, että hän ollut poissa lajista edelliset kaksi vuotta? Nyt prioriteetti on kerätä tasaisesti pisteitä kahdella autolla, sillä valmistajien mestaruussarja on meille erittäin tärkeä.
– Romain (Grosjean) on osoittanut Singaporessa, että hänen raaka nopeutensa on yhä tallella [kilpailukiellon jälkeen]. Hän ei tehnyt yhtään virhettä ja tulee pystymään rakentamaan kokemuksen varaan Suzukassa.
– Jokin kertoo minulle, että kauden loppu tulee tarjoamaan aika monta iloista yllätystä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat