Ferrari on toistuvasti sekä viime että tällä kaudella syyttänyt tuulitunneliaan ongelmistaan auton kehityksen kanssa. Tallin pääsuunnittelija Nikolas Tombazis arvioi tuulitunnelin saattavan olla osittain vanhenut suhteessa kilpailijoihin ja vaativan päivityksiä.

– Yksi seikka, joka on hidastanut kehitystämme, olivat vaikeudet, joita koimme tuulitunnelista ja radalta saadun tiedon [puutteellisessa] korrelaatiossa, Tombazis sanoo tallin kotisivulla.

– Tuulitunneli voi olla ainoastaan malli siitä, miten asiat ovat todellisuudessa, eikä koskaan voi olla täysin totuudenmukainen. Data, jonka näimme tuulitunnellissa ei ole ollut sataprosenttisesti sama, jonka saimme radalla.

– Me koimme joitakin epämiellyttäviä yllätyksiä joistakin päivityksistä, joita toimme viimeisiin pariin kisaan, joten halusimme välittömästi korjata sen ja ymmärtää missä virhe oli tapahtunut.

Ferrari-pomo kertoo tallin aero-osaston ajaneen testin, jossa pyrittiin eliminoimaan ongelmaan liittymättömät muuttujat ja selvittämään, mikä aiheuttaa tuulitunnelin heikon kyvyn ennakoida auton käyttäytymistä radalla.

– Meillä meillä oli ennen Intiaan matkaamista aerotesti, jossa teimme kontrollikokeita näille päivityksille ymmärtääksemme todella missä ongelma piili.

– Me saimme joitakin erittäin mielenkiintoisia tuloksia, joiden uskomme mahdollistavan sen, että voimme päästä yli mainituista ongelmista. Meidän tavoitteemme tulevassa Intian GP:ssä on siis kuroa kiinni menetettyä kehitystä.