Räikkösen pomo: Aika-ajoissa ei varaa virheisiin

Lotuksen tekninen johtaja James Allison sanoo, että Lotuksen on onnistuttava Monzan aika-ajoissa. Lauantai ei ole ollut helppo tallille kauden aikana ja ensi viikonloppuna pienet virheet maksavat tavallistakin enemmän.
– Rata on sellainen, että autot ovat hyvin lähekkäin ja tällä kaudella sarja on tasainen valmiiksikin. Me voimme olla samanlaisessa tilanteessa kuin Valenciassa, jossa kahden tai kolmen kymmenyksen hitaus merkitsi sitä, että aika-ajojen kolmannen jakson saattoi missata, Allison sanoo tallin kotisivulla.
Haasteena radalla on se valtava nopeus. Auto on säädettävä suoria silmällä pitäen, mikä tarkoittaa heikkoa pitoa mutkissa.
– Tietyillä tavoilla se on vähän kuin Kanada: suorasta mutkaan, suorasta mutkaan… suurempia S-osioita ei ole. Lähimpänä sitä ovat Ascari-shikaani ja Parabolica. Tämä tarkoittaa sitä, että suorien ja mutkien suhde on sellainen, että siipeä on liian vähän mutkiin.
– Kuljettajat joutuvat siis tekemään parhaansa hamuillakseen mutkien läpi autolla, joka on optimoitu suorille. Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että on vaikea arvioida kuinka suoriudumme.
– Kimi (Räikkönen) tulee viikonloppuun nautiskellen, erityisesti noustuaan kuljettajien sarjassa hyvin viimeisissä kisoissa. Hän halunnee samaa lisää.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”