Räikkönen uskomattoman voittonsa näyttämölle – "Sellaista tunnetta ei unohda"
Kimi Räikkönen odottaa innokkaasti ensi viikon Japanin GP:tä. Haastava Suzukan rata on Räikkösen mieleen.
– Parhaat radat minulle ovat sellaisia, joissa on pitkiä suoria ja tiukkoja mutkia sekä paljon tilaa ajaa kilpaa. Suzuka on sellainen, Lotus-kuski sanoo tallin kotisivulla.
Vuonna 2005 Räikkönen otti yhden uransa unohtumattomimman voiton kyseisellä radalla. Aloitettuaan 17:nnestä lähtöruudusta Fernando Alonson takaa, silloinen McLaren-kuljettaja nousi lopulta voittoon ohittaen Renaultin Giancarlo Fisichellan viimeisellä kierroksella.
– 2005 sain yhden parhaista voitoistani siellä aloitettuani lähdeltä ruudukon häntää ja ottaen johdon viimeisellä kierroksella. Sellaisesta voitosta saatua tunnetta maaliviivalla ei ikinä unohda.
Mikäli auton suorituskyky saadaan tällä kertaa vapautettua perjantaina, tavoitteet ovat samat kuin yleensä.
– Me tiedämme, että autossa on nopeutta, meidän on vain löydettävä oikeat säädöt maksimoidaksemme se joka kerta. Me annamme kaikkemme ollaksemme podiumilla, mutta kisat tulevat muuttumaan vaikeammiksi ja vaikeammiksi muiden tallien tuodessa uusia osia sisään.
– On selvää, että meidän on otettava askel Singaporesta – jossa olimme aivan ulapalla – jotta voimme taistella kärkitiloista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”