Pomo kertoo Kimi Räikkösen saloista – "Sitä täytyy kunnioittaa"
Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier myöntää Daily Mail -lehden World of F1 -blogissa, että Kimi Räikkösen palkkaaminen oli uhkapeliä. Tallipäällikkö kumoaa samalla huhut edes mahdollisuudesta, että 32-vuotias siirtyisi muualle tämän kauden jälkeen.
– Hänellä on kahden vuoden sopimus kanssamme, joten sen pituinen se tarina, Boullier tokaisee.
Räikkösen menestyksen Boullier nimeää työympäristön ansioksi. Ranskalainen sanoo, että Jäämiestä ei voi pakottaa mihinkään.
– [Paluu] oli uhkapeli, koska kahden vuoden jälkeen mistään ei ole varmuutta, erityisesti jos katsoo kuljettajia, jotka ovat tehneet paluun eivätkä olleet menestyksekkäitä.
– Me olemme onnekkaita, että me ymmärsimme myös Kimiä: miksi hän olisi saattanut olla vaikea työkaveri ja miksi hän on saattanut käyttäytyä menneisyydessä tavalla tai toisella.
– Kimi on personallisuus, hänellä on oma luonteensa ja sitä täytyy kunnioittaa. Hän on sellainen kaveri, joka voi olla hyvin keskittynyt työhönsä. Hän on hyvin ammattimainen ja voi suoriutua paljosta. Täytyy vain huolehtia, että häiriötekijöitä ei ole liian monia hänen ympärillään, niin hän on iloinen ajaessaan kilpaa ja silloin hän tuottaa tulosta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä