McLaren: Häkkinen suurempi kuin Alain Prost – "Henkilöstö järkyttyi 2001"
Mika Häkkinen on McLarenin kaikkien aikojen toiseksi suurin kuljettaja, talli kertoo kotisivullaan. Häkkisen taakse jäi muun muassa eräs suhteellisen tunnettu ranskalainen nimeltä Alain Prost sijalla kolme. Listauksen ykköstä ei ole vielä paljastettu, joskaan ei liene vaikea arvata kuka on kyseessä.
– Jos Ayrton Senna rakensi läheisen suhteen McLarenin kanssa, niin Mika Häkkinen ei ollut kaukana jäljessä, talli kirjoittaa.
Paitsi kahdesta maailmanmestaruudestaan, wokingilaiset muistavat Häkkisen sympaattisena ihmisenä.
– Hän selvisi vakavasta onnettomuudesta Australian GP:n harjoituksissa 1995. [Tallipäällikkö] Ron Dennis ja hänen vaimonsa Lisa istuivat päiväkausia Häkkisen sängyn vierellä palaten Englantiin takaisin vasta kun he olivat varmoja, että hän ei ole enää vaarassa.
– Kertoi paljon rakkaudesta ja korkeasta arvostuksesta, jota Mika nautti tallissa, että henkilöstö oli järkyttynyt kun Häkkinen päätti lopettaa formula ykköset kauden 2001 lopussa.
– He jäivät kaipaamaan hänen inhimillisyyttään ja maalaisjärkeään, sekä autossa että sen ulkopuolella. Ennen kaikkea hän oli yksi arvostetuin jäsen McLaren-perheessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Talvitestien ensimmäinen päivä purkissa – näin kävi Valtteri Bottakselle
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- Cadillac asettaa maltilliset tavoitteet debyyttikauteen – Valtteri Bottas saa vain haaveilla pistesijoista?
- Mercedes-kuljettaja liikenneonnettomuudessa – nuorukaisen tilasta uutta tietoa
- Legendaarinen elokuvaohjaaja haastaa Valtteri Bottaksen Cadillacin oikeuteen – mieheltä miljoonavaatimus
- Viralliset talvitestit käyntiin tällä viikolla – tässä testipäivien aikataulu
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta