Senna uskoo voiton mahdollisuuteen – "Valenciassa olisin voinut olla kolmas"

Bruno Senna kertoo pitävänsä voittamista mahdollisena itselleen. Williams-kuski kertoo, että palkintokorokevauhdissa hän on ollut jo.
– Jos saan kaiken puristettua autosta irti, niin toki, voin voittaa, Senna vakuutti Globo Esportelle.
– Valenciassa kärsin vaikeasta kisasta ja tippuin pahasti. Ajoin (Michael) Schumacherin edellä ja silloisella kisavauhdillani olisin varmaankin voinut tulla maalin hänen edellään. Kaiken sen jälkeen olisin voinut olla kolmas, vaikka viikonloppu ei ollutkaan elämäni paras, Senna jatkoi.
Brassi korostaa kuitenkin jälleen tasaisuuden tärkeyttä, ei voittoja.
– Se mitä minun on tehtävä tänä vuonna, on kerättävä hyvin pisteitä ja ajettava hyviä kisoja. Tietenkään en koskaan sulje pois voittoa jos mahdollisuus ilmestyy, mutta painetta sille ei ole.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia
- Valtteri Bottas ei sanojaan säästellyt puidessaan F1-tulokkaan ajovirhettä – Williams-kuski ihmettelee suomalaisen ajamista
- Red Bull maailmanmestariksi Japanissa – kyteekö Mercedeksen sisällä välirikko?

- Japanin GP:ssä nähdään harvinainen temppu – Red Bull lähetti keskeyttäneen kuljettajan takaisin kilpailuun
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni