Kimi Räikkösen tallin menestys syö Petrovia – "Epäoikeudenmukaiset potkut"
Vitali Petrov kertoo tuoreessa venäläishaastattelussa, että siirtyminen häntäpään talliin viime kauden jälkeen on ollut kova kohtalo. Viipurilainen toteaa kuitenkin, että fanit ymmärtävät syyn siirtoon olevan muualla kuin kuljettajassa.
– Monet fanit tietävät, että minulla on nopeutta ja voin tehdä tulosta nopealla autolla. Kaikki fanit tietävät, että sain viime vuonna epäoikeudenmukaisesti potkut Renaultilta, Caterham-kuski sanoo F1News.ru -sivustolle.
– Olin vaikeassa tilanteessa: olin tulokas, mutta minun täytyi ottaa johtava rooli tiimissä. En saanut kilpailukykyistä autoa, jolla olisin yltänyt kympin sakkiin: poljimme paikoillamme ja tiimi tajusi sen. (Tallipäällikkö Eric) Boullier sanoi kauden jälkeen, että autolla ei olisi päässyt aika-ajoissa sijoja 8-10 korkeammalle, Petrov muistelee.
Nyt LRGP-tallin seuraaja Lotus on kuitenkin Kimi Räikkösen ja Romain Grosjeanin käsissä tuonut jo kahdeksan palkintokorokesijoitusta, eikä tippumista pois kehitystaistosta ole näkyvissä.
– Fanit ymmärtävät, että jos minulla nyt olisi Lotus alla, voisimme yltää podiumille. Siksi sain paljon tukea ihmisiltä siitä mitä tapahtui viime kaudella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia