Muistatko tämän Räikkösen aika-ajotaistelun – "Tallipomo haluaa nielaista hänet!"
Vaikka Saksan GP-kisoissa ei Kimi Räikkösellä olekaan ollut onni puolellaan, aika-ajoissa Jäämies on ollut vahva. Hockenheimista nykyiseltä Lotus-kuskilta löytyy paalupaikat vuosilta 2005 ja 2006.
Kausi 2005 muistetaan paitsi Räikkösen taistelusta Fernando Alonsoa vastaan, myös hänen uudesta tallikaverista Juan-Pablo Montoyasta, joka Räikkösen tavoin oli luonnollisesti äärimmäisen nopea, mutta personallisuudeltaan vastakohta. Kaksikkoa kutsuttiin mediassa usein kutsumanimellä ”Jää ja Tuli”.
Nopeudestaan huolimatta Montoya nautti kyseenalaista kuuluisuutta virheherkkyydestään. Hockenheimin aika-ajot kyseisenä vuonna olivat tästä yksi esimerkki. Räikkönen ajoi ensin pohja-ajan, jonka jälkeen oli Montoyan vuoro näyttää kykyjään. Kierroksen alussa hän olikin samoilla lukemilla Räikkösen kanssa.
– Montoya tulee kahteen viimeiseen mutkaan, huutaa silloinen ITV-selostaja James Allen.
– Tämä oli se kohta, jossa Räikkönen lipsui. Osoittautuuko se ratkaisevaksi? Ohhoh, valtava liuku Montoyalle! Hän olisi voinut olla vähintään eturivissä, mutta hän on heittänyt sen kaiken pois. Ron Dennis (tallipäällikkö) haluaa vain nielaista hänet!
Katso video tästä!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia

Katso video