Kimi Räikkönen aikoo yhä taistella podiumista – "Usko tai älä"
Kimi Räikkönen sanoo, että autossa oli aika-ajoissa tekninen ongelma. Vaikkakin voittaminen 12:nnesta lähtöruudusta on vaikeaa, odotukset ovat yhä korkealla.
– Meillä oli pieni ongelma hydrauliikan kanssa autossa ja se maksoi meille. Se on todellinen sääli, Räikkönen sanoi sarjan kotisivulla.
Jäämiehen mukaan aika-ajot ovat olleet kaiken kaikkiaankin este voitoille kaudella.
– Arvaukseni on, että meidän täytyy olla vahvempia aika-ajoissa, sillä se antaisi paremman mahdollisuuden taistella pisteistä. Minun suunnitelmani huomenna (sunnuntai) on taistella parempiin asemiin. Tähtäin tietenkin on aina voitossa, mutta joskus on parempi taistella hyvästä sijoituksesta ja hankkia paljon pisteitä. Jos voitto tulee, se tulee.
Romain Grosjean, joka aika-ajoissa on ollut välillä niskan päällä, saa Räikköseltä kehuja.
– Tiesin, että hän on nopea riippumatta siitä minkälainen hänen ensimmäinen kokemuksensa formula ykkösissä oli. Hän tekee hyvää työtä ja se on hyväksi tallille. En paljasta mitään salaisuuksia kun sanon, että sunnuntai on se päivä, jolloin hankitaan pisteitä. Minä olen aina keskittynyt olennaiseen.
Entä minkälaista sijoitusta Räikkönen toivoo kisasta?
– Usko tai älä, mutta minulla on hyvä fiilis sunnuntaista. Kärkiviisikkoon. Tai oikeastaan parempaa: sanotaan kärkikolmikkoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- Cadillac asettaa maltilliset tavoitteet debyyttikauteen – Valtteri Bottas saa vain haaveilla pistesijoista?
- Mercedes-kuljettaja liikenneonnettomuudessa – nuorukaisen tilasta uutta tietoa
- Legendaarinen elokuvaohjaaja haastaa Valtteri Bottaksen Cadillacin oikeuteen – mieheltä miljoonavaatimus
- Viralliset talvitestit käyntiin tällä viikolla – tässä testipäivien aikataulu
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista

- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta