Kimi Räikköstä eivät levottomuudet häiritse – "Viikonloppu siinä missä mikä tahansa"
Kimi Räikköstä ei häiritse Bahrainin levottomuudet. Jäämiehen mukaan tilanne ei ole juuri erilainen kuin edellisellä kerralla saarivaltiossa ajaessaan.
– Minulla ei ole mitään ongelmia minkään kanssa – sama juttu kun edellisen kerran kun olin täällä. Jokainen ajaa kilpaa ja minulle kaikki on kunnossa, Räikkönen sanoi Autosportin mukaan.
– Minulle tämä on samanlainen kisa viikonloppu kuin mikä tahansa, mikään ei ole erityisesti muuttunut.
Bahrainin kisasta Lotus-kuski oli optimistinen. Bahrainin kuuma sää sopinee paremmin autolle.
– Toivottavasti on parempi meille, että sää on kuuma eikä kylmä. Viikonlopun aikana nähdään, mutta itse olen tyytyväisempi tähän säähän kuin viime viikkoon.
– Toivon mukaan voimme taistella hyvistä pisteistä ja palkintokorokkeesta. Me olemme yrittäneet saada hyviä tuloksia, mutta tähän mennessä ei ole mennyt niin hyvin kuin olisimme toivoneet.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea