Boullier vihjaa: Grosjean nopeampi kuin Kimi Räikkönen
Lotus-pomo Eric Boullier ei lähtenyt kritisoimaan Kimi Räikkösen heikkoa suoritusta aika-ajoissa. Ranskalainen sanoi ongelman aiheuttajaksi vähäisen kierrosmäärän aiheuttaman herkkyyden ongelmille.
– Kimi teki virheen, muuten hän olisi voinut helposti olla Q2:ssa. Kierroksia ei ole paljon, joten jos tällaista tapahtuu, sitä syntyy paljon haittaa, Boullier sanoi Motorsport-Totalin mukaan.
Boullierin mukaan ilman kyseistä ongelmaa Räikkösen sijoitus olisi ollut parempi, mutta kuinka paljon parempi?
– Ehdottomasti kärkikymmenikössä, tallipomo vastaa.
Boullierin arviossa, sivusto huomauttaa, on mukana aimoannos optimismia, sillä kolmansissa harjoituksissa Räikkönen oli ainoastaan 12. nopein ja kyseisessä sessiossa tallit näyttivät jo potentiaaliaan. Sektorikohtaiset ajat eivät myöskään luvanneet liikoja.
Toinen kysymys tietenkin on se, että miten suuri saavutus kärkikymmenikköön pääsy olisi ollut, kun pidetään mielessä, että Romain Grosjean oli peräti kolmanneksi nopein?
– Me tiedämme minkälainen kuljettaja meillä on Romainissa ja tänään hän toi esille juuri sen, mitä häneltä odotettiin. Hän teki erittäin hyvää työtä, Boullier kehui.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys