Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
Red Bull -tähti Max Verstappen pani päätöksen Kanadassa huhuille, joiden mukaan hän olisi kävelemässä F1-sarjasta pois jo kuluvan kauden jälkeen.
Hollantilainen vahvisti jatkavansa Red Bullilla ensi kaudellakin, vaikka mediassa on spekuloitu nelinkertaisen mestarin sopimuksen purkupykälistä. Verstappen ei myöskään ole vakuuttunut uuden aikakauden F1-autoista sähkövoiman lisäännyttyä, mutta hän teki kuitenkin selväksi jatkonsa.
– Ei minulla ole kiire minnekään. Haluaisin olla linkitettynä Red Bulliin koko loppuelämäni. Olen aina sanonut niin, mutta sen päätöksen ei tarvitse tapahtua tänään tai huomenna, kommentoi Verstappen hollantilaislehti De Telegraafille.
Verstappen on kiinnostunut muistakin moottoriurheilusarjoista, mutta hän kertoo mieluusti ajavan niitäkin Red Bullin tukemana. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole prioriteettilistan kärjessä, sillä nelinkertainen mestari on edelleen vasta 28-vuotias. F1-ura ei ole vielä päättymässä huhuista huolimatta.
– Kyllä, ehdottomasti, vastasi Verstappen kysymykseen ensi kaudella kuninkuusluokassa ajamisesta.
– Ellei jotain hullua tapahdu, mutta en odota sitä. Toivon, että kaikki pitävät sanansa ja voin vahvistaa, että pysyn F1:ssä, vahvistaa Verstappen.
Samalla Verstappen kertoi, ettei ole missään vaiheessa harkinnut tosissaan edes välivuotta tai sapattivapaita vakavasti. F1-sarja ottaa Verstappenin kommentit varmasti ilolla vastaan, sillä sarjalla ei ole varaa menettää sen kirkkainta tähteä.
LUE LISÄÄ
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!