Valtteri Bottaksen uralle uusi alku – tarjolla ykköskuskin paikka
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas tekee tänä vuonna paluun F1-sarjan kisakuljettajaksi, kun kokenut konkari vääntää rattia tulokastalli Cadillacin leivissä.
Bottaksen uran voi todeta saavan jollain tapaa uuden alun vielä 36-vuotiaana ja täten suomalaisella on mahdollisuus napata jopa ykköskuskin paikka tiimissä. Vanhat vitsaukset siipimiehen tai kakkoskuskin maineesta voidaan yliviivata, vaikka lähtökohtaisesti ainakaan Cadillacin debyyttikaudella tallissa tuskin keskitytään kuljettajien väliseen arvosotaan.
Täytyy kuitenkin muistaa se tosiasia, että Bottas kykeni hyvänä päivänä lyömään Lewis Hamiltonin hänen kultakausillaan Mercedeksellä. Raaka vauhti on tuskin hukkunut mihinkään. Monet unohtavat myös Bottaksen ensimmäisen kauden Sauberilla, kun pääosin suomalaisen tuomat pisteet avittivat sveitsiläistiimin sen parhaaseen sijoitukseen valmistajien taulukossa sitten kauden 2012.
Ykköskuskia tai ei, niin tilaisuus on kuitenkin olemassa Cadillacin johtavan kuljettajan tontista. Varsinkin, jos laitteet laulavat odotettua paremmin, eikä kilpailuissa taistella pelkästään joukon hännillä vain maaliinpääsystä.
Bottas oli aiemmin jo matkalla Audin F1-projektin vetojuhdaksi kuljettajapuolen osalta, mutta johtoportaassa tapahtuneet muutokset muuttivat urapolkua. Mattia Binotto nousi ruoriin Audi-projektin vetäjäksi ja samalla Oliver Hoffmanin sekä Andreas Seidlin aiemmin tekemät lupaukset olivat vain kaikuja sveitsiläismiehen korville.
Lopulta Bottas päätyi tulokastalli Cadillacille Mercedeksen varakuskina vietetyn kauden jälkeen, eikä hänen sopimuksensa tullut juurikaan yllätyksenä. Kymmenen voittoa, 67 palkintosijaa ja 246 kisastarttia ovat kunnioitettavia lukuja, joista etenkin viimeisimpänä mainittu tilasto on kullan arvoinen jenkkitallille.
Bottaksen tallikaverina ajaa myöskin erittäin kokenut Sergio Perez ja samalla he muodostavat meksikolaisen kanssa koko lähtöruudukon vanhimman ja kokeneimman parivaljakon. Perez vietti Bottaksen tapaan viime kauden sivustaseuraajana ja haluaa varmasti myös todistaa muille arvonsa. Meksikolaisen osake romahti rajusti hänen viimeisellä Red Bull -kaudellaan 2024 ja lopulta aiemmin samana vuonna allekirjoitettu jatkopahvi revittiin kauden päätteeksi.
LUE LISÄÄ
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Juha Rytkönen teki huiman nousun EM-hopealle – ”En olisi uskonut”
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”
- Chilen MM-rallin perjantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Lopputulokset