Isack Hadjar jättimäisen haasteen edessä – sääntöuudistukset voivat auttaa nuorukaista
Vahvan debyyttikauden viime vuonna kaasutellut Isack Hadjar saa vielä isomman näytönpaikan, kun hänet nostettiin heti tulevaksi kaudeksi Red Bullin ykköstiimiin.
21-vuotiaan ranskalaisen F1-ura alkoi painajaismaisesti viime kauden Australian GP:ssä, kun Hadjar lipsautti autonsa ratavalleihin jo lämmittelykierroksella liukkaissa olosuhteissa.
Päätä ei kuitenkaan painettu pensaaseen, vaan lopulta Hadjar raapi 11 pistesijoitusta, joista kirsikkana kakun päällä oli huikea palkintosija Hollannin GP:ssä. Ranskalainen oli tasaisesti hieman nopeampi kuin kokeneempi tallikaveri Liam Lawson, joka kävi Red Bullillakin toteamassa parin kisan verran haasteen olleen liian iso.
Max Verstappenin tallikaveriksi hyppääminen on osoittautunut monella kuskilla vääräksi valinnaksi, kun hollantilaiselle rakennettu kilpuri ei ole sopinut kakkoskuskin hansikkaaseen.
LUE MYÖS: Sergio Perez vahvisti karun totuuden ajastaan Red Bullilla
Hadjarin on todennäköisesti tyydyttävä edeltäjiensä tapaan toisen viulun soittamiseen, mutta ero Verstappeniin ei saa kasvaa liian isoksi. Edelliset merkittävät sääntömuutokset osoittivat sen, että ainakin alkuun on mahdollista pysyä iskuetäisyydellä hollantilaisesta ja välillä olla jopa edellä, kuten Sergio Perez teki kauden 2022 alussa. Red Bullin julkinen salaisuus oli se, että Verstappenista on pysyttävä vähintään kolmen kymmenyksen päässä jatkuvasti, jotta toista autoa pystytään hyödyntämään kisastrategioissakin. Tähän on myös Hadjarin pystyttävä.

Sääntömuutosten lisäksi Hadjaria helpottaa tietysti hänen viime kaudella havaittu luonnonlahjakkuus ja raaka nopeus. Ranskalainen pääsi nopeasti vauhtiin myös niillä radoilla, joissa hän ei ollut aiemmin koskaan ajanut. Kyse on mukautumisesta uusiin asioihin, joka tuntuu 21-vuotiaalla olevan myös hallussa ja tämä auttanee myös ensi kauden uudistuksiin peilaten.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan monissa asioissa lähdetään puhtaalta pöydältä liikkeelle, eikä Hadjarin tarvitse istua autoon, joka on Verstappenille tuttu edellisiltä kausilta. Täytyy toki muistaa myös se tosiasia, että Hadjarilla on vain yksi F1-kausi takana ja vastassa on yksi kaikkien aikojen kovimmista, ellei kovin ratinvääntäjä tallikaverina. Nelinkertainen mestari ei ole koskaan antanut armoa toisella puolella pilttuuta oleville.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin