Red Bull -tähti Max Verstappen kyllästyi toimittajien tyhmiin kysymyksiin sunnuntaisen Abu Dhabin GP:n jälkeen.

F1-kausi 2025 päättyi McLarenin Lando Norrisin juhliin, joten hollantilaisen neljän mestaruuden putki tuli päätökseen. Verstappenin ja Red Bullin vahvan loppukauden vireen ansiosta Red Bull -tähti nousi vielä mestaruustaisteluun mukaan, mutta tällä kertaa yritys jäi kaksi pistettä vajaaksi.

F1-kalenteri oli tänä vuonna 24:n kilpailun mittainen ja F1-sarjan kaltaisessa urheilulajissa jossiteltavaa riittää aina. Etenkin yksi kysymys kiehautti Verstappenin ja hollantilaisella keitti hieman yli. Eräs toimittaja nosti racingnews365:n mukaan esiin Espanjan GP:ssä nähdyn tilanteen, jossa Verstappen menetti yhdeksän pistettä ajettuaan tahallaan päin Mercedeksen George Russellia. Aikasakon myötä hollantilainen putosi viidenneltä sijalta kymmenenneksi ja näin ollen lopputulemaa jossitellen arvokkaita pisteitä valui hukkaan.

– Unohditko sinä kaiken muun mitä tapahtui koko kauden aikana? Mainitsit ainoastaan Barcelonan ja osasin odottaakin sen nostettavan esille, aloitti Verstappen.

Muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen nyrpistynyt Verstappen ei peitellyt tyytymättömyyttään toimittajaa kohtaan.

– Nytkö sinä virnuilet siellä? En tiedä, se on osa kilvanajoa loppupeleissä. Sinä teet asioita ja opit niistä, jatkoi hollantilainen.

– Kyseessä on yksi kilpailu 24:stä. Olen saanut myös aikaisia joululahjoja kauden loppupuoliskolla, joten voisit kyseenalaistaa senkin, täräytti Verstappen.

Verstappen oli lähellä suorittaa kenties koko F1-historian kovimmista takaa-ajoista, sillä hollantilainen oli kesällä Hollannin GP:n jälkeen jo 104 pistettä perässä sarjan kärkimies Oscar Piastria. Norris nousi kuitenkin uudelle tasolle loppukauden aikana, siinä missä Piastri notkahti ja lopulta kiihkein mestaruustaisto käytiin päätöskilpailussa Norrisin ja Verstappenin välillä, vaikka Piastrilla pieni mahdollisuus vielä olikin.

LUE LISÄÄ