Las Vegasin kosteissa aika-ajoissa isoja yllätyksiä – Lewis Hamilton koko joukon viimeinen
Las Vegasin GP:n aika-ajoista muodostui hurja jännitysnäytelmä, kun ajot hankaloituivat huomattavasti vesisateen ansiosta.
Kuljettajat maalasivat piruja seinille jo ennen viikonloppua, kuinka vaikeaa ja vaarallista Vegasin katuradalla olisi ajaa vesisateessa. Lämpötilat ovat olleet todella alhaisia ja siihen lisättiin vielä heikko näkyvyys ja äärimmäisen huono pito. Ensimmäiset kierrokset olivatkin avausosiossa todella varovaisia ja hitaita kuskien ottaessa tuntumaa rataan. Ilmassa oli suurta lottopalljen pyörittelyn tuntua.
Sade alkoi onneksi hellittämään session loppua kohden, mutta liukasta oli edelleen. Epäonnen soturiksi jäi Lewis Hamilton, jonka viimeinen veto jäi piippuun Oliver Bearmanin sekä Alex Albonin aiheuttamien keltaisten lippujen takia. Toisaalta Hamilton ei tuntunut muutenkaan saavan olosuhteesta kiinni ja britti valitteli radioon, ettei vain saanut renkaita toimimaan. Seitsenkertainen mestari oli koko aika-ajojen viimeinen. Ison pettymyksen kokivat myös Kimi Antonelli sekä Yuki Tsunoda, joskin jälkimmäisen putoaminen heti alkuunsa ei ollut kauden suoritustasoon peilaten yllätys.
Toisessa osiossa rataan rupesi muodostumaan selkeämmin parempaa ajolinjaa ja kierrosajat rupesivat parantumaan. Siitä huolimatta liukasta oli edelleen kuskien ollessa täyden sadekelin renkaalla liikkeellä.
Kaikki kuskit pysyivät kaiteiden välissä ja kuin ihmeen kaupalla punaisilta lipuilta selvittiin tälläkin kertaa. Kuumimmat kärkikuskit selvittivät tiensä kunnialla päätösosioon, eikä tässä kohtaa yllätyksiä nähty.
Päätösosiossa rengas vaihtui jo välikelin pyörään olosuhteiden parantuessa. Jokainen kierros oli edellistään parempi, joten ajoitus nousi myös ratkaisevaan rooliin.
MM-kärki Lando Norris jatkoi upeaa virettään ja viimeisenä viivan yli tullessaan kiilasi paalupaikalle, ennen Max Verstappenia. Aika-ajojen superyllättäjä löytyy toisesta rivistä, kun Williamsin Carlos Sainz täräytti kolmanteen lähtöruutuun.
– Tuo oli helvetin stressaavaa. Luulin, ettei aikani riitä, mutta saimme aikaiseksi hyvän aika-ajon. Tarvitset hyvän auton tuota varten ja tiimi teki uskomatonta työtä, summasi Norris tuoreeltaan.
George Russell oli neljäs ja viiden kärjen täytti Norrisin lähin MM-uhkaaja, tallikaveri Oscar Piastri. Aussi oli paalutaistossa viimeisiin hetkiin saakka, mutta epäonnella oli tällä kertaa osuutensa Piastrin osalta. Charles Leclercin aiheuttamat keltaiset liput tarkoitti sitä, että Piastri joutui nostamaan viimeisellä aikakierroksellaan. TV-kuvista nähtiin tosin myös osviittaa siitä, että McLaren-kuskilla oli muutakin ohjelmaa toisen Racing Bulls -auton kanssa.
Las Vegasin GP starttaa sunnuntaina kello 06:00 Suomen aikaa. Aika-ajojen tulokset kokonaisuudessaan alla.
- Lando Norris, McLaren
- Max Verstappen, Red Bull +0,323
- Carlos Sainz, Williams +0,362
- George Russell, Mercedes +0,869
- Oscar Piastri, McLaren +1,027
- Liam Lawson, RB +1,128
- Fernando Alonso, Aston Martin +1,532
- Isack Hadjar, RB +1,620
- Charles Leclerc, Ferrari +1,938
- Pierre Gasly, Alpine +3,606
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Lance Stroll, Aston Martin
- Esteban Ocon, Haas
- Oliver Bearman, Haas
- Franco Colapinto, Alpine
- Alex Albon, Williams
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Lewis Hamilton, Ferrari
LUE LISÄÄ
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- McLarenille jälleen takaisku – Lando Norrisille rangaistus
- Max Verstappenin manageri kommentoi villejä huhuja – ”Paljon on kirjoiteltu”
- McLaren hakee käännettä vaikeaan kauteensa – Belgiaan tulossa päivityksiä
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Sébastien Ogierilta vahva näkemys MM-sarjan tulevaisuudesta – vaatii yhtä merkittävää muutosta
- Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Lauri Heinosen kotikisa oli jo vaarassa – kilpakumppani pelasti viime hetkellä
- Suomen Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Robin Räikkösen otteet vakuuttavat – asiantuntija antoi arvionsa IS:lle
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Kova vahvistus kotimaiseen ralliin – Hyundai-tähti saapuu Tampereelle
- Ott Tänakilta mielenkiintoinen kommentti mahdollisesta MM-paluustaan
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille

