Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
Sunnuntai-iltana Suomen aikaa ajettavaan USA:n osakilpailuun on tarjolla mielenkiintoiset lähtöasetelmat.
Red Bull -tähti Max Verstappen piti viime aikojen hurjaa momentumiaan yllä lauantaina, kun hallitseva mestari täräytti jälleen paalupaikalle. Hollantilainen lisää entisestään painetta McLaren-kuljettajien niskaan, sillä lauantain sprintin voitolla ero Oscar Piastriin kutistui jo 55 pisteeseen.
Lando Norris onnistui ajamaan eturiviin, mutta jäi Red Bullista lopulta yli kolme kymmenystä, vaikka Verstappenilta jäi viimeinen aikakierros ajamatta. Nelinkertaisen mestarin aggressiivisuus tiedetään ja tämä saattaa peilata Norrisin osalta varovaisempaan starttiin Austinissa. Etenkin, kun MM-kärki Piastri on vasta kuudennessa ruudussa, joten avausmutkassa ei kannata sankaritekoihin yrittää ryhtyä.
Austinin leveät turva-alueet ovat vuosien saatossa johtaneet siihen, että tuomaristolla riittää tekemistä ratarajojen seuraamisessa. Sprintissäkin kuskit keräsivät varoituksia, joten tämä voi olla yksi tekijä kisaa silmällä pitäen, mikäli joudutaan lätkimään aikasakkoja rikkeistä. Taktiselta kantilta yhden stopin kilpailu lienee todennäköisin, ellei turva-auto tule sekoittamaan tilannetta.
USA:n GP käynnistyy kello 22:00 Suomen aikaa. Kilpailun lähtöjärjestys alla.
USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Max Verstappen, Red Bull
- Lando Norris, McLaren
- Charles Leclerc, Ferrari
- George Russell, Mercedes
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Oscar Piastri, McLaren
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Oliver Bearman, Haas
- Carlos Sainz, Williams
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Liam Lawson, RB
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Pierre Gasly, Alpine
- Franco Colapinto, Alpine
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Esteban Ocon, Haas
- Alex Albon, Williams
- Isack Hadjar, RB
- Lance Stroll
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan