Huhupuheet romukoppaan – Max Verstappenilta selkeä viesti Mercedeksen suuntaan

Hallitsevan maailmanmestarin Max Verstappenin F1-kauden ensimmäinen puolisko median edustajien edessä on sisältänyt runsaasti kiusallisten kysymysten välttelyä.
Yksi suurimmista puheenaiheista on ollut hollantilaisen tulevaisuus, vaikka nelinkertaisella mestarilla on sopimus Red Bullin kanssa kauden 2028 loppuun saakka. Useiden lähteiden mukaan Verstappen olisi ollut vapaa jättämään energiajuomatallin, mikäli hän olisi ollut ulkona kolmen sakista MM-pisteissä F1-sarjan kesätauolla.
Avoimimmin Red Bull -tähden perässä on ollut Mercedeksen talli. Muun muassa Itävallan GP -viikonlopun yhteydessä George Russell kommentoi hänen omien sopimusneuvottelujen olevan jäissä Verstappenin metsästyksen takia. Saksalaisvalmistajan leirissä voidaan kuitenkin lopettaa hollantilaisen hiillostaminen tältä erää, kun Verstappen ilmoitti jo Unkarissa, ettei hän aio lähteä Red Bullilta minnekään. Hallitseva mestari avasi F1-sarjan nettisivuilla linjaansa niukkasanaisissa haastatteluissaan kuluvan kauden aikana.
– Muut höpöttävät aina niin paljon, enkä minä niinkään, koska minun ei tarvitse sanoa mitään. Mielestäni se on parempi kaikille sen sijaan, että jaarittelisi asioita ympäriinsä, kommentoi Verstappen.
Mikäli Verstappenin kommentit eivät menneet Unkarissa Mercedeksen leiriin saakka, voi tallipomo Toto Wolff pitää jatkossakin kenttäviestimensä kiinni, mikäli aikoo nelinkertaista mestaria vielä ensi kaudeksi havitella.
– Se on ajanhukkaa, sillä olen jo hyvinkin keskittynyt kauteen 2026 tämän tiimin kanssa. Katsomme eteenpäin varmistaaksemme, että naulaamme uudet säännöt ja olemme kilpailukykyisiä alusta saakka, sanoi Verstappen.
LUE LISÄÄ
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huhupuheet romukoppaan – Max Verstappenilta selkeä viesti Mercedeksen suuntaan
- Muistatko Kimi Räikkösen kaikkien aikojen avauskierroksen? Tuttu vauhtivuoristorata hamuaa takaisin F1-kalenteriin
- Entinen tallipäällikkö latasi kovan arvion Lewis Hamiltonista
- Lähteet: Sergio Perez palaa F1-sarjaan
- Red Bull kriisissä? – henkilöstöä uhkaa luikkia muualle
- Ferrarilla suunnitteilla hyvin rohkea ratkaisu
- Taas uusi tallikaveriehdokas Valtteri Bottakselle
- Entinen Ferrari-kuski haluaa Lewis Hamiltonin ulos
- Franco Colapinto saa vielä armoa
- Isä hämmästelee Max Verstappenin julkisuuskuvaa