Shokkiuutinen: F1-kuskilta jää kilpailu väliin
Aston Martinin F1-talli ilmoitti myöhään lauantai-iltana, että Lance Stroll ei pysty ajamaan sunnuntaisessa Espanjan GP:ssä.
Kanadalainen joutuu lääkinnälliseen operaatioon hänen koettuaan vahvaa kipua kädessä ja ranteessa. Stroll sijoittui aika-ajoissa 14:nneksi, mutta brittitalli vahvisti myöhemmin, että Stroll ei kykene ajamaan kilpailussa.
Kivut liittyvät Strollille tehtyyn käsioperaatioon pari vuotta sitten.
– Lääkintätiimi on vahvistanut, että hän ei aja kilpaa huomenna. Hän käy läpi proseduurit tilanteen korjaamiseksi ennen kuin voi keskittyä parantumiseen, luki Aston Martinin tiedotteessa.
Stroll loukkaantui pyöräilyonnettomuudessa juuri ennen kauden 2023 alkua ja hän pääsi vaivoin osallistumaan tuolloin Bahrainin avauskilpailuun. Lopputuloksena oli kuudes sija lääkäreiden epäröinnistä huolimatta.
Viime kauden alla Stroll myönsi hänen joutuneen muokkaamaan harjoitteluaan tapauksen johdosta. Hänen lääkärinsä uskoo kipujen liittyvän hänen aiempaan loukkaantumiseensa.
Stroll ajaa jo seitsemättä kauttaan nykyisessä tiimissään ja majailee MM-pisteissä sijalla 11. Kanadalainen on kerännyt kaikki brittitallin kuluvalla kaudella saavutetut 14 pistettä.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Strollin ehdittyä ajaa aika-ajot, ei häntä kukaan korvaa sunnuntain osakilpailussa. Sääntöjen mukaan kuskin saa vaihtaa viimeistään ennen aika-ajoja. Tosin kuskimuutoksia voidaan harkita ylivoimaisen esteen vuoksi erityistilanteissa. Tällaisessa skenaariossa Aston Martinin varakuski Felipe Drugovich hyppäisi kylmiltään ajamaan kilpaa.
LUE LISÄÄ
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa